Kääpiösnautseri

Kääpiösnautseri on aktiivisen ihmisen koira, jonka kanssa aika ei tule pitkäksi. Lenkeillä se jaksaa vähintään saman kuin suurempikin koira. Se on helppo kouluttaa, jos paneutuu snautserin luonteenlaatuun. Sen älykkyys ja motivaation tarve saattaa mutkistaa helpoiltakin tuntuvia asioita – siispä myös haasteita riittää. Kääpiösnautserin luonteenominaisuudet tulevat parhaiten esille harrastusten myötä ja silloin myös saa nauttia tämän ihastuttavan rodun parhaista piirteistä.

kalle-paaKääpiösnautserille hyvin ominaisina piirteinä mainitsisin sen kyvyn sopeutua uusiin tilanteisiin. Kääpiösnautseri haluaa jakaa perheen kaikki toiminnot ja olla osa niistä tai ehkä paremminkin keskipisteenä. Se ei sovellu ns. tarhakoiraksi, koska se haluaa olla mukana täysvaltaisena perheenjäsenenä. Uskollisuus isäntää kohtaan on rajaton, mutta se ei ole nöyrä palvelija, vaan sen uskollisuus ja palvelualttius tulee ansaita.

Kääpiösnautseri on todella helppohoitoinen edellyttäen, että sillä on rotumääritelmän mukainen karva. Se tulee trimmata pari kertaa vuodessa ja siinä välissä siistiä, jotta maininta ”helppohoitoinen” saa tukea arjesta. Tällöin siitä ei lähde karvaa ja se on helppo kurakelilläkin pitää siistinä.

Tänä päivänä ei kääpiösnautseri, vaikka kuuluukin vielä ns. terveisiin rotuihin, ole ilman perinnöllisiä sairauksia. Jalostuksella näistä pyritään pääsemään eroon mahdollisimman tehokkaasti. Tämä kuitenkin edellyttää kasvattajalta perusteellista tuntemusta rodun terveysasioista niin Suomessa kuin ulkomailla, jotta kääpiösnautseri pysyy terveenä rotuna.

Yhteystiedot

Anneli Alfthan
+358 400 414 590
anneli.alfthan ( at ) gmail.com